VIRIKKEISTÄMISKURSSI   

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Klikkaa otsikossa olevaa kirjanmerkkiä tilataksesi ilmoitukset kun uusia kursseja on saatavilla.

Mitä kurssilla oppii?

Kurssilla opitaan eri virikeryhmistä, ja miten niiden sisältämiä asioita voi hyödyntää arjessa parantaakseen koiran hyvinvointia. Kurssilla tehdään erilaisia koiraa aktivoivia harjoituksia, joita koirakot lähtevät soveltamaan omaan arkeensa. Tavoitteena on myös saada ohjaajat ymmärtämään paremmin koiran omaehtoisen tarjoamisen kautta tapahtuvaa oppimis- ja koulutusprosessia, jonka seurauksena minkä tahansa uuden asian opettaminen arjessa on helpompaa. Lisäksi kurssilla pohditaan yhdessä oman koiran virikkeistämistä päämääränä kokonaisvaltainen hyvinvointi. 

Kenelle kurssi sopii?

Kurssille ei ole ikä- tai pohjataitovaatimuksia, vaan kaikki ovat tervetulleita. Kurssi soveltuu myös erinomaisesti pentujen sosiaalistamiskurssiksi.  Kurssilla ovat oppimassa sekä koira että ohjaaja. Ohjaajana voi toimia aikuinen tai nuori, joka hallitsee koiran.