ARKI-RALLY-TOKO   

toukokuu
kesäkuu

Arki- Rally on yhdistelmä tokoa, agilityä ja koiratanssia, arkitottelevaisuuden kanssa höystettynä - ensisijaisesti koiraa aktivoiden ja koirakon yhteistyötä rakentaen!

Mitä Arki- Rally-tokossa oppii?

Arki- Rally tutustuttaa sinut ja koirasi rally-tokon iloiseen maailmaan ilman kilpailutavoitteita. Rally-toko-tehtävien lisäksi kurssilla harjoitellaan arjen sujuvuutta vahvistavia harjoitteita, sekä lajiharrastamisessakin tarvittavaa kehonhallintaa, ja oppimiskykyä kehittäviä tehtäviä. Arki- Rally on tarkoitettu koiran aktivoimiseksi, sekä koiran ja ohjaajan yhteistyön parantamiseksi sellaisille koirakoille, jotka eivät suunnittele kilpailu-uraa.

Arki-Rally on hauskaa ja iloista puuhaa niin koiralle kuin omistajallekin. Erilaisia tehtäviä on noin sata, eli harjoiteltavaa riittää, mikäli lajista innostuu. Tutustumiskurssin jälkeen harrastusta voi jatkaa jatkokurssille ja sieltä treeniryhmään säännöllisenä viikkovuorona. Kurssilla ovat oppimassa sekä koira että ohjaaja. Ohjaajana voi toimia myös nuori, joka hallitsee koiran. Murren kursseille perheenjäsenet ovat tervetulleita seuraamaan, mutta koiralle selkeintä on, että kurssilla vain yksi ohjaa. Näin saadaan parhaat oppimistulokset kurssin aikana. Muiden perheenjäsenien kannattaakin harjoitella kurssilla neuvottuja harjoitteita kotiympäristössä.

Kenelle kurssi sopii?

Arki- Rally sopii rodusta riippumatta yli 6kk ikäisille koirille ja rally-tokosta kiinnostuneille ohjaajille, joilla ei ole kilpailutavoitteita. Huomaathan kuitenkin, ettei kurssi sovi voimakkaasti reaktiivisille koirille.