Pentupuuhis tarjoaa oivan tilaisuuden koiranpentusi sosiaalistamiselle turvallisessa, ohjatussa ympäristössä ammattilaisten opastamana.
Jos et pääse osallistumaan Pentupuuhiksen kaikille kerroille, katso myös Pop Up Pentupuuhis-yksittäiskerrat.
Mitä Pentupuuhiksessa oppii?
Pentupuuhiksen ensisijainen tavoite on aktivoida pentuja käyttämällä hyväksi eri virikeryhmien (toiminnalliset, sosiaaliset, kognitiiviset, ruoka - sekä aistivirikkeet) osa-alueita. Kurssilla harjoittelemme esimerkiksi tasapainoilua turvallisesti, hajuaistin käyttöä sekä tutustutaan erilaisiin alustoihin ja esineisiin. Tässä ohessa pentua sosiaalistetaan muihin koiriin ja ihmisiin, sekä luodaan pennulle positiivisia kokemuksia uusista asioista. Pentupuuhis on mainio tapa aloittaa koulutushalliin ja ohjattuun koulutukseen tutustuminen pikkupennun kanssa. Muiden tehtävien lomassa harjoittelemme myös arjen hallintaa helpottavia käytöstapoja. Pennut voivat myös tunnin lopuksi leikkiä keskenään, mikäli ryhmässä on keskenään sopivan kokoista leikkiseuraa ja omistajat tätä toivovat.
Kurssilla ovat oppimassa sekä pentu että ohjaaja. Ohjaajana voi toimia aikuisen sijaan myös nuori, joka hallitsee pennun.
Kenelle kurssi sopii?
Pentupuuhis on tarkoitettu ensisijaisesti luovutusikäisille pennuille. Pentusi onkin tervetullut Pentupuuhikseen heti, kun se on kotiutunut luoksesi. Me emme edellytä rokotuksia alle rokotusikäisiltä pennuilta (pennuilla on vasta-ainesuoja vastuullisesti hoidetuilta emoiltaan), mutta nykyään on mahdollista ottaa varhaisrokote jo luovutusikäiselle pennulle. Pentupuuhiksen jälkeen voi jatkaa Pentukurssille.